Viimeistä viedään, ihan hullua ajatella että kohta Aasiakin jää taakse ja edessä on viimeinen etappi ennen kotiin paluuta. Ja sekin on hullua, että jo toisen kerran selvisin yksin tällä matkalla ilman kummempia vastoinkäymisiä! Hirveästi kerrottavaa ja näytettävää, mutta yritän vähän tiivistäen mennä.
Bangkokista ei nyt mitään hirveen suuria tarinoita tule ja kaupungista ois voinu ehkä saada tän muutaman päivän aikana enemmän irti, mutta tarpeeksi kyl saatiin ainaki kävellä. Yks parhaimmist jutuist oli, kun käytiin viemässä lastenkotiin ruokaa ja meidät otettiin niin hyvin vastaan. Paljon hymyä, paljon naurua ja vielä enemmän melua. Paikallinen metro tuli täälläkin tutuks ja koluttiin läheisiä ostoskeskuksia osana meidän arkipäivää. Sattui myös olemaan kuninkaan syntymäpäivä, joten ihmiset olivat pukeutuneet keltaiseen (kuninkaan väri) ja itse syntymäpäivänä kohdattiin keskellä katua suuri väkijoukko, jossa ihmiset olivat sytyttäneet kynttilät ja lauloivat kuninkaan kuvalle. Turistitkin otettiin ilomielin mukaan juhlintaan eikä tullut oloa, että tunkeilisi mitenkään. Vikana iltana käytiin käppäilee kiinalaiskorttelissa, jossa riitti kyllä eloa ja kadut olivat täynnä erilaisia katuruokia sekä syöjiä. Vaikkei kaikkea ehittykään näkee, oli Bangkokilla kuitenkin meille annettavaa.
ilta Bangkokissa |
Chinatown |
Rajan ylitys oliki sit jännää hommaa ja huomasi, että joka käänteessä joku yritti huijata rahan toivossa. Just ennen rajaa kyytii nous mies, joka sujuvalla englannilla kertoi, että lisämaksua vastaan he hoitaisivat viisumin puolestamme. Kaikki oli tässä asiassa valveilla eikä kukaa tarttunut syöttiin, joten jatkettiin itse rajalle. Siellä Thaimaan puoli meni nopeesti ja ilman ongelmia, mutta sitten alkoikin viisumin metsästys sekä Kambodzan leiman saaminen. Viisumia haettiin pienestä talosta heti porttien jälkeen ja moni missasikin sen ja hakeutui väärään paikkaan. Paikan päällä sit piti vielä täyttää lappusia ja meiltä vaadittiin 100bahtia, jos ei halunnut odottaa. Naurettavan vähäinen summa joo, mutta suurin osa sanoi mielummin odottavansa "periaatteen vuoksi". Lisäksi kun mulla ei ollu kuvaa ni mua pompoteltii aika hyvin siellä, mutta lopulta vain ne, joilla ei ollu kuvaa, joutu maksamaan sen pienen ylimääräisen. Muutkaan eivät joutuneet odottamaan viisumia 5 minuuttia kauempaa, joten maksulla ei ois ollu mitään merkitystä. Lopulta päästiin jonottaa passin leimaukseen, jossa ei onneksi ollu enää huijauksia tai muita vaatimuksia. Pari tuntiahan siinä meni, mutta lopulta kaikki olivat saaneet leimansa ja olin tutustunu moneen reissaajaan tänä aikana, joten aika ei ainakaa pitkäks käyny.
Edessä oli vielä muutama tunti ajoa ja sain ihastella Kambodzan maalaismaisemia. Tasaista vihreää peltoa, laiduntavia lehmiä paimentajineen, vesipuhveleita ojissa, kouluista pääseviä lapsia sekä vaihtelevan laatuisia asumuksia. En tiiä miks, mut mulle tää maisema oli ehkä maalaismaisemista mun lemppari. Siem Reap olikin aikalailla erilainen ympäröiviin maalaiskyliin verrattuna, mutta sehän on rakennettu iha vain Angkor Watin turisteille. Perillä sain tuk tuk kyydityksen hostellille, jonne päästyäni tutustuin heti yhteen huonetoveriini ja käytiin syömässä tunnetulla pub streetillä ja kattomassa paikallisia tanssijoita. Matka Siem Reapiin oli siis pitkä ja hikinen, mutta ainakin tutustuin moneen avoimeen kulkijaan.
jos joku miettii, niin Kambodza näytti matkanvarrella suurimmaks osaks tältä |
Seuraavana aamuna oli lähtö Phnom Penhii, jossa mulla olikin vain yks yö. Koska rajan ylitystä matkalla ei ollut, meni matka hieman sujuvammin. Ai että oliko sulavaa kyytiä? Ehei. Täälläpäin asfaltti oli aika vieras käsite sen suurimman osan matkasta, mikä käytännössä tarkoitti epätasaista kulkua ja että ilmastoinnin läpi puhalsi kuivaa hiekkapölyä, joka sit tuntu sit ihan hengityksessä asti. Wifi kuitenkin bussissa oli yllättävän hyvä, jopa parempi kuin Australiassa, mikä olikin todellinen yllätys. Perille päästiin melko myöhään ja koska mulla oli vain ilta aikaa, jäi Phnom Penh aikalailla tuntemattomaksi. Sen sain nähdä, että liikennettä kyllä oli ja se oli sekavaa, jolloin kadunylitys ei käynyt ihan joka paikassa. Varmasti hieno kaupunki, mutta itellä jäi mieleen vain tuo sekavuus. Osaltaan harmi, mutta ehkä ensi kerralla sitten.
buddhapatsaita, kaiverruksia ja ihmisvilinää |
ensimmäisenä Bayon, sitten hyviä esimerkkejä Ta Prohmista |
Niin siis kenen sohvalle oikein käperryin? Erään jenkkimiehen, joka tarjosi sohvaansa ja jonka kanssa oltiin puhuttu netissä aikasemmin. Nyt voin kuvitella ihmisten pyörittelevän päätään ja yrittävän tajuta, mitä just lukivat. Nyt se tempun on tehnyt, mennyt tuntemattoman luokse nukkumaan ja tavanneet vieläpä netissä! Siis kyseessähän on couchsurfing eli netissä on sivusto, johon ihmiset laittavata kuvauksen itsestään ja joko tarjoavat yösijaa reissaajille tai pyytävät vastaavasti sitä paikallisilta. Ja kaikilla näkyy arvosteluja muilta, joten täysin umpimähkään ei tarvitse mennä. Suurella harkinnalla tämän olin tehnyt ja hyvän valinnan teinkin, sillä mulla on täysi vapaus tulla ja mennä ja täällä oli pari muutakin reissaajaa, joiden kaa istuttiin iltaa pöydän ääressä kiinalaista teetä juoden ja jaettiin omia reissukokemuksia. Kokemus tämäkin, eikä pahalta ole tuntunut joten mikäs siinä.
Koska tää host on päivät töissä, tapasin eilen erään paikallisen naisen Giangin (CS:n kautta myös), joka näytti mulle kaupunkia. Paljon sainki taas nähdä ja kokea: käytiin mm. kaupungin korkeimman tornin Bitexco Financial Towerin huipulla kattomassa kaupunkia korkeuksista, syötiin kadulla matalilla penkeillä vietnamilaista ruokaa, joiden nimiä on mahdoton muistaa sekä illalla käytiin kuuntelemassa live musiikkia syrjäisellä kadulla olevassa baarissa, jossa tunnelma oli ihan mieletön ja kaikki oli ihan messissä. Päivä oli ihan uskomattoman kiva enkä ois varmaan näin paljoa nähny, jos ei ois ollut paikallista näyttämässä. Tuntu, että sai vähän enemmän irti koko paikasta. Ja hurjinta ehkä oli se, että mentiin paikallisesti yleisellä kulkuvälineellä eli skoballa. Voitte kuvitella tunteen, kun menee satojen muiden mopoilijoiden joukossa ja varsinkin, kun täällä liikennesäännöt on vähä eri luokkaa kuin jossain Suomessa. Itse en täällä pystyis saati uskaltais ajaa, mutta olo oli turvallinen kun tiesin, että Giang osaa mennä paikallisten sääntöjen mukaan. Tätä lähemmäs paikallista kulttuuria en osaisi toivoa pääseväni.
Ho Chi Minh korkeuksista |
paikallisia ruokakokemuksia |
Ja onhan vielä reissua jäljellä, tänää viel Giang pistää mut maistaa lisää vietnamilaisia ruokia (mm. etanoita hui) ja seuraavaks lennänki sit Dubaihi sukuloimaan muihin maisemiin ja seikkailuihin. Näin käynnistyy viimeinen osio reissustani ja todella toivon tai paremminkin uskon, että se on yhtä tapahtumarikas kuin tää koko reissu on ollu. Kuulumisiin taas, eikä oo pitkä aika näkemisiinkään!
Ps. Tehkää mulle lunta ennen ku tuun kiitos :)
hengissä selvittiin woop! |