tiistai 24. marraskuuta 2015

Hiljaisia rukoksia ja suuria tunteita

Tänään vietetään jälleen kuukausipäivää ja reissun viimeiset viikot alkaa lähestyä. Emmyllä on enää alle 2 viikkoa reissua jäljellä ja mullakin enää 4. Nää kaks mennyttä viikkoo on kyl menny nopeesti joten voin vaan uskoa, kuinka pian onkin sitten se päivä, kun lopullisesti meidän yhteinen reissu tulee päätökseen. Välillä mulla tuntuu pieni pistos, kun tiedän Emmyn pääsevän jo takasin kotiin tapaamaan ihmisiään ja viettämään joulua. Mulla virallinen joulufiilistely kotona jää tällä kertaa vähän lyhyemmäks, mikä tuntuu hirveeltä kun odotan jo nyt joulua ja siihen liittyviä juttuja ihan hulluna. Lisäks ois ihana päästä tuttuun ympäristöön kaikkien läheisten luo, pistää ne villasukat jalkaan ja polttaa kynttilöitä joulumusan raikaessa. Mutta ei vielä. Jos ajattelen, että parin päivän päästä pitäs lähtee kotiin, en ois todellakaan valmis. On tääl viel nähtävää ja kun alan ajatteleekin tulevaa, oon ihan täpinöissäni kaikesta ja tiiän, etten tuu katumaan päätöstä jatkaa reissua vähän pidempää. Lisäks vika viikko kuluu serkun perheen luona, jolloin pääsen jo vähän tutumpaan seuraan ja varmasti kotoisan jouluiseen tunnelmaan (tai ainakin toivotavasti). Eli toivottavasti aika menee nopeasti ja kuitenkin ehdin kokea kaikenlaista vielä tässä matkalla.

Elikkä meidän 1,5 viikkonen oleskelu Malesiassa on tullut päätökseen ja kaikenlaista ehittiin sielläkin näkemään. Tosiaan laskeuduttiin Penangiin perjantai-iltapäivänä ja matkattiinkin sitten 1,5 tuntia bussilla saaren toiseen päähän Georgetowniin, jossa nukuttiin niissä kapseleissa (joka oli muuten erittäin positiivinen kokemus ja suosittelen syvästi). Meillä oli vain kaksi yötä vietettävänä siellä, joten ihan kaikkea ei taaskaan ehtinyt näkemään. Lauantaina suunnattiin bussilla buddhalaiseen Kek Lok Si temppeliin, jonne vievä tie alhaalta bussilta oli täynnä pieniä kauppakojuja. Itse temppeli oli nätti patsaineen kaikkineen, vaikka suurelle Buddhalle ei viititty maksaa visiittiä. Ois ollut kyllä kiva osata hiljentyä ees jonkinlaiseen rukoukseen tunnelmallisissa huoneissa, mutta rukousnauhan kyllä ostin ripustettavaksi ja kivuttiin torniin kattelemaan kauas kaupunkiin. Takaisin kaupunkiin tultaessamme oikea bussi oli hieman hukassa mutta onneks paahtavassa kuumuudessa sekä paikallisten intenssiivisen tuijotuksen (ja joskus tööttäilyjenkin) kohteena ei tarvinnu kuitenkaan kauaa odotella. Paettiin kuumuutta ostoskeskukseen, jossa päätettiin käydä leffassa. Teatterin sali ei ollut ehkä ihan samaa luokkaa kuin Suomessa, mutta kyllä siellä halvasta leffasta nautti. Illalla käytiin kehutussa Red Garden Night Marketissa syömässä halpaa hyvää ruokaa ja nauttimassa täyden ruokailutilan muiden syöjien kanssa esityksistä.

Kek Lok Si



red garden night market oli täynnä ihmisiä nauttimassa katukeittiöiden antimista ja viihteestäkin oltiin pidetty huolta
Vikana päivänä nähtiin Emmyn tuttu ja hänen serkkunsa, joiden kanssa käytiin syömässä aamupalaa läheisessä kahvilassa. Kun oltiin saatu chekattua ittemme ulos hotellista, meidän paikalliset oppaat vei meidät katutorille, jossa päästiin pitelee käärmettä, jonkin tärkeän henkilön kotimuseoon sekä Penang Hillille ihailemaan kaupunkia ylhäältä käsin. Hyvin ehittiin kaikki tehdä, mutta aika ajoissa piti lähteä ostamaan ruokaa ja siitä bussille. Oltiin kyllä saatu nauttia täysillä vieraanvaraisuudesta, kun päivän aikana mistään ei maksettu itse eikä vastaan pystynyt sanomaan. Lopulta oli hyvästien aika ja meidät kuljetettiin toiselle asemalle, josta meidän bussi lähti hieman myöhässä kohti Kuala Lumpuria. Ensimmäinen kokemus aasialaisessa bussissa oli ihan miellyttävä: penkit olivat mukavat ja leveät ja kyyti tasaista, vaikka ulkona riehui ukkosmyrsky ja vettä satoi kaatamalla. Ainoastaan vessan puute ja paikoitellen katosta tiputteleva vesi oli miinusta. Ja joku oli vesiongelmankin ratkaisut hienosti avaamalla sateenvarjon päänsä suojaksi. Aikatauluihin ei ole kyllä muutenkaan täysin luottaminen, sillä matka kesti ainakin tunnin pidempään kuin oli ilmoitettu. Saavuttiinkin myöhään perille ja meidän piti ottaa vielä juna seuraavalle asemalle, jossa meidän host ja Emmyn perhetuttu Annikki nappas meidät kyytiin. Päästiin nauttimaan jälleen omasta huoneesta, yhteisestä parisängystä sekä kylpyhuoneesta. Oli ihan kiva päästä taas asettumaan vähän pidemmäks aikaa jonnekin ja varsinkin, kun KL on Emmylle tuttu entuudestaan.

Raide Penang Hillille



Batu Cave 
 Päivät rytmitty aika nopeasti tietynlaisiksi. Aamulla herättiin hyvissä ajoin, syötiin aamupala ja päivän vietettyämme kaupungilla tai missä lie tultiin suht myöhään takasin. Junilla päästiin liikkumaan hyvin, reitit olivat selkeitä vaikka useampi linja kaupungin sisällä menikin ja ennen kaikkea matkustaminen oli halpaa, kun edestakainen matka makso 4 ringetteä eli alle euron. Asemalta kuitenkin oli matkaa Annikille, joten saatiin pidettyä meidän päivittäistä liikuntasuoritusta yllä. Yhtenä päivänä käytiin kattomassa Batu Cave tempeliä, jossa nähtiin apinoita ruuan perässä ja päästiin kipuumaan ylös pitkiä portaita luolaan, jossa pieneks harmiks oli meneillään joku työmaa. Nättiä temppelissä kuitenkin oli ja junalla taas pääs helposti ja halvasti liikkumaan. Muuten aikalailla vietettiin aikamme KLCC:ssä eri kauppakeskuksissa enkä ihmettele yhtään, kun KLn sanotaan olevan yksi maailman parhaimmista shoppailukaupungeista. Täällä kans ainakin osataan valmistautua jouluun vaikka olen kuullu sanottavan ihan muuta, sillä erityisesti Pavilionissa (yksi kauppakeskuksista) oli kunnon koristelut ja muutenkin kaikkialla oli jouluinen tunnelma. Paettiin kuumuutta pariin otteeseen leffaan ja silti kolmen leffan jälkeen oltiin euroissa maksettu saman verran kuin yhen kerran Suomessa. Myös ruoka oli halpaa ja ollaan mietitty, miksei Suomessa voisi olla samanlaisia foodcourteja kuin täällä tai Australiassa. Onhan meillä semmosia pieniä ravintolarykelmiä, muttei tällästä oikein kunnollista. Vähän pelottaa palata sit Suomen hintojen pariin, onko hintasokeus niin suurta etten näe asioiden kalleutta vai vetäydynkö ostamasta yhtään mitään pariin kuukauteen?

Vikana päivänä mentiin Annikin ja hänen ystävättären kanssa golf clubille syömään tuhti lounas, jolla sain maistella taas ihan uusia makuja. Rohkeasti kun maisteli eri asioita, sai hyvin selville, mitkä on niitä omia juttuja ja mitkä taas ei. Ruokailun jälkeen suunnattiin Ikeaan, joka oli kyl yks hullunmyrsky: ruuhkaa oli niin matkalla, kaupan sisällä että jonoissa. Suomessakin kyllä Ikea osaa välillä ruuhkautua hyvin, mutta tää oli taas jotain ihan toista luokkaa joten jos mieli tekee Malesiassa mennä Ikeaan vähän kattelemaan tuttuja juttuja, suosittelen pidättäytymään. Saatiin kuin saatiinkin sieltä sit jätskit ja lähettiinki jo suuntaamaan kotia päin. Käytiin vielä läheisessä kauppakeskuksessa, Bangsar Villagessa, ostamassa seuraavalle päivälle evästä sekä Annikille kukka kiitokseksi vieraanvaraisuudesta. Ja kerrankin päästiin kävelemään koko matka ilman pelkoa siitä, että kastuttais läpikotaisin, mikä oli todella virkistävää vaihtelua. Tosiaan toinen syy siihen, miks niin paljon vietettiin aikaa kauppakeskuksissa, oli sää. Lähtiessä saattoi olla ihan hyvä sää, mutta yleensä jossain vaiheessa taivas repes ja monesti takas tultaessa kastuttiin enemmän tai vähemmän. Yhtenä kertana ihmiset odotti ovien takana katukauppiaita myymään sateenvarjoja, kun taivaalta oikein tulvi vettä ja läpsykkäät oli vedessä kahlatessa kätevät. Mutta mitä muuta sitä vois odottaa sadekaudelta, ei sentään kylmää suihkua ollut. Muuten KL oli kyllä kiva paikka ja varsinkin, kun sai tutulla yöpyä, mutta kyllä ihan innolla odotti eteenpäin jatkamista taas uusiin maisemiin.

Kuala Lumpurin Twintowers molemmissa asuissaan
Eilen siis hyvästelin Malesian ja otettiin suunnaks Singapore. Koko matka oli kyllä hyvin jännittävä, mutta perille selvittiin loppujen lopuks. Aamulla Annikki heitti meidät suurelle juna-asemalle, joka osottautukin vääräks paikaks. Ongelma ei ollut sen kummoisempi, saatiin otettua taksi oikeeseen paikkaan eikä kyyti maksanut lopulta kuin vain 18 ringetteä eli 4euroa. Saatiin boarding passit tiskiltä ja vähän evästä ostettuamme suunnattiin bussille. Bussi lähti tällä kertaa ihan ajoissa ja ekat 2,5 tuntia menikin mutkattomasti maisemia kattellessa ja torkkuessa. Juttu muuttuikin jännittävämmäks, kun pysähdyttiin vessatauolle. Pysähdyspaikka ei ollut mikään moderni ja siisti ja lattialla saattoi maata ruumis (ainakin vieressä hysteerisesti itkevä tyttö sekä se, että koko mamma oli peitelty hyvin lakanoilla, olivat aika selkeitä merkkejä). Bussiin takaisin istuttuamme meidät käskettiinkin ulos, ottamaan kamat ja sen enempää selittämättä meidät ohjattiin toisen bussin luokse. Kun meille ei vastattu kysymykseen, että oliko kyseinen bussi menossa Singaporeen, noustiin kyytiin ja toivottiin parasta. Ennen rajaa oli vielä pari pysäkkiä ja kun pysähdyttiin jossain vaiheessa, ilman mitään infoa seurattiin muiden perässä ulos ja siitä passintarkastukseen. Leimat saatiin helposti, mutta bussiin löytäminen uudelleen oli hieman hakusessa. Lopulta päästiin kuin päästiinkin bussiin ja jatkettiin seuraavalle rajaetapille, josta selvittiin läpi yhtä hyvällä menestyksellä kuin edellisestäkin. Bussissa ei taaskaan herunut mitään tietoja, joten hetken haahuiltuamme asemalla bussiamme löytämättä päätettiin hypätä toiseen bussiin, josta maksettiin pari euroa lisää. Voi olla, että tälle asemalle meidän kuuluikin jäädä, mutta vieläkin jäi vähän epäselväksi. Täällä tosiaan saa sitä mistä maksaa, joten voi olla että muutamalla lisäeurolla voisi saada vähän paremman kuljetuksen. Kuski ja hänen kaverinsa olivat hyviä tyyppejä, kyselivät meiltä kaikenlaista ja ottivat meistä kuvankin. Ainakin päästiin lopulta pääteasemalle, josta piti vielä ottaa taksi hostellille. Tämäkin osottautui haastavaksi tehtäväksi, kun kaksi tai kolme ensimmäistä taksia ei suostunut ottamaan kyytiin. Eivät tienneet osoitetta eikä nähtävästi gps ole täällä vakiovaruste takseilla. Lopulta sit eräs kuski löys perille ja viimein, lähes 8 tunnin monivaiheisen matkaamisen jälkeen, päästiin hostellille. Lähettiin aika nopeasti tutkailemaan lähimpää ostoskeskusta ja metrolla sit vielä enemmän keskustaan päin, jossa nähtiin mahtipontinen vesishow. Pikkusen eri meininki kuin Suomessa, vaikka hintatasoltaan liippaakin sitten läheltä. Onneks pääsee taas kohta halvempaan ympäristöön, niin ei tarvitse pelätä turhanpalttista kuluttamista.

Singapore


Tänään sit kulutettiinkin vähän enemmän, kun vietettiin meidän kuukaspäivää Singaporen Universal Studiolla. Lähettiin aikasin metrolle, jolla päästiin helposti yhdellä linjalla aivan lähelle. Koska mentiin keskellä viikkoa, nyt ei oo sesonkikausi ja sää oli epävakaa, ei kohdattu mitään ruuhkaa. Säästyttiin lippujonoltakin, kun oltiin saatu liput alennettuun hintaan hostelliltamme. Oltiin niin hyvissä ajoin, ettei ihan kaikki alueet olleet vielä auenneet ja heti ensimmäiseen laitteeseen päästiin jonottamatta. Siinä ensimmäisessä laitteessa sitten jo huomasi laadullisen eron Linnanmäkeen: nopea vuoristorata meni oikeasti pimeässä paikassa lujaa vauhtia, teki äkillisiä pysähdyksiä ja efekteinä oli mm. lieskat katossa. Harmiksi taivas uhkaili ukkosella sekä sateella, joten ulkolaitteet suljettiin pariksi tunniksi pois käytöstä heti alkuun. Päästiin kuitenkin käymään monessa laitteessa siinä välissä ja lopulta onneksi pienestä ripottelusta huolimatta muutkin laitteet avattiin ja päästiin testaamaan (tottakai) paikan hurjin vuoristorata. Tosiaan jonot laitteisiin ei olleet mitenkään pitkiä, pisin odotus oli ehkä tunnin mutta useasti päästiin suoraan juoksemaan laitteeseen. Jossain 6 tunnissa ehittiin käymään 8 laitteessa ja välissä syömässä, joten siinä mielessä oli hyvin käytetty päivä (ja raha). Jotkut on valittanut Singaporen Universalin koosta jenkkien puistoon verrattuna ja puisto oli kyllä semi pieni, mutta ehittiin näkemään hyvin se päivässä ja suurin osa laitteista oli todellakin hyvin panostettuja, joten mitään valittamista ei ollut. Kipein jaloin suunnattiin takaisin hostellille päin tyytyväisenä saavutukseemme.

Huomenna sitten erotaan Emmyn kanssa viikoks ja mun matka jatkuu ilmojen halki kohti Krabia, kun Emmy palaa takasin Malesiaan. En oo vielä ihan käsittäny koko asiaa, että tuun olemaan ihan itsekseni ekaa kertaa kolmeen kuukauteen. Mulla on ollut vähän ristiriitaisia ajatuksia tosta tulevasta etapista, mutta pääasiallisesti odotan sitä positiivisin mielin. Oli ihana lukea jotain tekstiä yksin matkustamisesta ja tajuta, ettei heti tartte saavuttaa kaikkea. Otan tän ihan puhtaasti jonkinlaisena lomana: pari ekaa päivää otan ihan rennosti, makoilen auringossa ja luen kirjaa, tutkailen vähän lähi ympäristöä mutta enimmäkseen vain oleskelen. Totuttelen ajatukseen yksin olemisesta vieraassa paikassa ja sitten kun olen valmis, aktivoidun kunnolla. Oon aluksi Railay Beachilla pari yötä ja sitten suuntaankin muutamaks päiväks Phi Phi saarille, joten ei tää reissu ihan pelkäks makoiluks mee. Saa nähä, miten tää viikko menee ja mihin päädyn Phi Phin jälkeen ennen Bangkokiin lentämistä, mutta en ota siitä nyt paineita. Pääasia on, että viihdyn ja otan kaiken ajan ittelleni. On kiva vielä nähä sit Emmyn kanssa Bangkokissa ennen kuin taas matkaan yksin kohti uusia maisemia. Hakuna matata siis, vika kuukaus matkalla käyntiin ja toivottavasti se sisältää vielä paljon naurua, hyvää ruokaa ja uusia kokemuksia!

PS edelliseen postaukseen on tullu kuvat, neki voi käydä kurkki:)




"meidän pitää olla muodollisia kun ollaan Lordi Farquaadin linnan edessä" -emmy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti