Rakastumista rakkauden kaupungista toiseen

Noniin, meidän Italian etappi alkaa olla jo loppusuoralla ja pakko sanoa, että tää oli just sitä mitä kaipasi. Oli hyvä, et oli tämmönen ei-niin-kaupunkimainen väli, silllä loppumatka mennäänkin enemmän suurimmissa kaupungeissa. Muutenkin näihin paikkoihin rakastui jossain määrin, mutta on jo aikakin siirtyä uusiin maisemiin. Ollaanhan me jo meidän reilin puolivälissä, huhhuh! Paljon on siis kuitenkin vielä odoteltavissa, joten ihan ilomielin ollaankin jo jatkamassa matkaa.

Meidän aurinkotanssi tuotti tulosta, sillä heti maanantaina herättiin auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Oli siis hyvä, että pidennettiin meidän yöpymistä Menaggiossa yhdellä yöllä, jolloin saatiin nauttia lämmöstä koko päivä. Otettiin lautta siis Varennalle, jossa metsästettiin turhautuneina auringonottopaikkaa. Se löydettiin ja pari tuntia grillattiin itseämme hyvällä omatunnolla. Tuntui niin hyvältä pitkästä aikaa kävelemisen sijasta vaan maata lämmössä ja antaa ajatusten virrata. Sit olikin uutta virtaa kierrellä itse kaupunki. Paljoa ei kyllä siinäkään ollut, ihania pikkukujia ja talojen väriloistoa on kuitenkin aina ihana kattella. Illaks mentiin takas Menaggioon ja syödessä ihmeteltiin, kuinka aurinko oikeasti muuttaa paikan ulkonäköä ja tunnelmaa. Vaikka paikka oli pieni, menetin palan sydämestä Como-järvelle ja joku päivä sen vois tulla vaikka ajaa autolla ympäri, who knows.

maanantai aamuna oli pikkasen erilainen näkymä huoneen parvekkeelta 

Varenna

Tiistaina kuitenkin lähettiin jatkaa matkaa ja vietettiin muutama tunti Comon kaupungissa, jossa nähtiin hulppea kirkko ja nautittiin siitä, ettei paikka ollut ihan tupaten täynnä turisteja. Parissa tunnissa päästiin sit Veronaan, jossa meillä oli aikaa puoltoista päivää. Illalla yritettiin nälkää uhmaten ettiä sekä Mimmille hellehametta/mekkoa palaneiden jalkojen peitoksi (kyllä, aurinkorasvaa oli pistetty, koska ollaan vastuuntuntoisia aikuisia melkein) sekä suositeltua ravintolaa, joka hetken pyöriskelyn ja tuskastelun jälkeen osottautui olemaan kiinni. Saatiin kuin saatiinkin ruokaa ja pakko sanoa että niinkin lyhyenä aikana olin alkanut tykästymään paikkaan, joka Comoa isompana kaupunkina sisälsi vähän enemmän nähtävää ja koettavaa.

Seuraavana päivänä päätettiin ottaa ihan rennosti, mutta käytiin kuitenkin ne pääkohteet kattomassa. Meinasin innostua shoppailee vähän liikaa, mutta ajatus rinkan sekä pankkitilin rajallisuudesta vähän hillitsi. Piazza Erbellä oli tori, jossa myytiin turistikamaa hatuista "rakkauden kaupunkina" mainostaviin mukeihin sekä ihania hedelmäkuppeja, jotka raikasti ihanasti helteessä. Kurkittiin pari kirkkoa ulkopäin, nähtiin upea roomalaisten aikainen teatteri ja käytiin kattomassa se kuuluisa parveke Romeosta ja Juliasta. Tosin viimesimpää kohdetta häiritsi se tosiasia, että paikan oli vallanneet aasialaiset (vaihteeks) ja ällötykseksi nää keskinkertaiset miehet häpäisi Juliaa esittävän patsaan ottamalla tissinpuristuskuvia. Saattaa olla, että se oli heidän kohdalla ainutlaatuinen kokemus, joten ehkä heille suodaan tämä ilo. Veronasta löytyi myös Colosseumin tapainen areena, joskin pienempänä, mutta sisälle ei päästy sitä kurkkimaan. Illalla löydettiin jopa baarinpoikanen, joten kaikin tavoin Verona oli selvästi Comon pikkukyliin nähden virkeämpi paikka. Se ei kuitenkaan vähentänyt Comon viehätystä, se yksinkertaisesti vain korosti paikkojen erilaisuutta.

Verona

epätoivoinen metsästys ravintolaan, jota ei ollutkaan

ihanat jälkkärit // tummat pisteet taivaalla ei ole likaa/ötököitä vaan pääskysiä, joita oli kyllä ihan jumalattomasti

Veronaan ois voinut jäädäkin vielä, mutta eilen lähdettiin aamulla kohti toista Italian rakkauden kaupunkia, pitkään odotettua Venetsiaa! Meille sattui aivan loistava sää, vaikka välillä jälleen täysin pilvettömältä taivaalta porottava aurinko uuvutti ja sai meidät epätoivoisesti hakeutumaan jäätelön ja veden lähteille. Ja voi, Venetsia oli kyllä käymisen arvoinen. Melkein jokaiselta sillalta ois voinut ottaa kuvan, sillä kaikki ne olivat erilaisia mutta yhtä tunnelmallisia. Ja niitä siltoja tosiaan oli melkoisesti. Amsterdamin kanaali ja sen sillat eivät tuntuneet enää niin uniikilta kuin reissun alussa. Gondoleja ajelehti ohi jatkuvasti, mutta rajallisen ajan vuoksi päätettiin jättää se kyyti väliin tällä kertaa. Muutenkin koko kaupungin ilmapiiri oli jotenkin niin rento ja upea, että sinne olisi voinut helposti unohtua moneksi päiväksi. Kirkot olivat Italialaiseen tapaan "vaatimattomia" järkäleitä, mutta enemmän kiehtoi nää venetsialaiset naamiot. Naamiokauppoja löytyi joka kulmalta ja ne olivat kyllä aivan upeita luomuksia. Ois lähtenyt munkin mukaan yksi jos toinenkin, mutta valitettavasti kuljetuksessa olisi voinut käydä hassusti.

Onneksi ei kuitenkaan yövytty siellä, sillä sokkeloisessa kaupungissa kuumuudessa satojen siltojen ylitys kaupungin toiselle laidalle olis voinut olla aikamoinen koittelemus. Ainakaan tällä kertaa ei tarvinnut miettiä autoja ja pusertua seinää vasten, mikä edellisissä paikoissa on ollut aika oleellista. Siihen paikkaan rakastuin sen verran, että oon täysin varma seuraavasta käynnistä. Tosiaan ehkä parempi ois varata Venetsiaan se pari muutama päivä, jotta vois käydä muillakin saarilla ja koluta läpi kaikki kadut ja sillat jos sydän niin halajaa, mutta ainakin on sitten hyvä syy palata sinne joku päivä.

Venetsia

gondolien ruuhka-aika // Venetsian kuuluisat naamiot

Koska meille selvisi, että itäisestä Italiasta on suhteellisen hankala päästä nopeasti ja helposti rajan yli Sloveniaan, meidän oli puolipakko ottaa Udine välietapiksi. Oltais voitu toki vaan yöpyä täällä ja jatkaa tänään matkaa, mutta ihan uteliaisuudesta päätettiin viettää tämmöinen välipäivä täällä. Italian - tai jopa koko reilin - kaupungeista Udine on ehdottomasti vähiten turistipaikka. Itseasiassa voi olla hyvinkin mahdollista, että ollaan paikan ainoita turisteja. Keskustassa ei ole hirveästi mitään nähtävää, ihmisiäkään ei oikeastaan hirveästi ole ollut näkyvissä. Kyllä täällä nähtävästi ollaan järjestämässä jokin festivaalishow, joten kai täällä pakko on ihan hyvin olla ihmisiä. Mutta kokemus tämäkin, ihan kiva oli ottaa tämmönen vähän rennompi päivä taas ennen kuin huomenna puristetaan pitkä päivä Itävallan Villachin kautta Ljubljanaan. Ja paikalliset ovat olleet tosi kivoja, eilenkin pizzeriassa kielimuurista huolimatta omistajat yrittivät saadan jutunalkua ja ainakaan hymystä ei ollut puutetta.

Lämmöstä ei oo ihan pelkkää iloa ja hyötyä. Voin sanoa, että hien määrä on aivan järkyttävä ja suihkussa käyn vähintään kaks kertaa päivässä. Just tossa keskustassa pyöriessä yhdet lukemat oli olleet +38astetta ja siltä se tosiaan tuntu, ihan kun saunassa olis. Lisäksi ekana yönä Veronassa meillä ei ollut ilmastointia yöllä käytössä, joten kylmästä suihkusta huolimatta jouduin parin tunnin pyörimisen jälkeen alentumaan nukkumaan kylmälle kivilattialle, jossa sain kuin sainkin hetken unta ennen takaisin sänkyyn siirtymistä. Muutenkaan ei ehkä jaksa olla niin aktiivinen tämmösessä pahteessa, mutta reippaita ollaan kuitenki oltu. Ja ilmastointiflunssakin iski tässä ja nenän vuotaminen ei mitenkään helpota oloa. En nyt siis kuitenkaan valita tätä lämpöä, god no, tää on ihanaa ja toivottua, mutta joskus sitä miettii jokeen hyppäämistä tai pään tunkemista jätskialtaaseen.

Huomenna tosiaan meidän pitkä visiitti Italiassa päättyy ja on aika siirtyä kohti itää. Viikonloppuna pitäs ehkä vähän sataa, mutta tällä kertaa se ei aiheuta niin suurta epätoivoa näin lämpimän ja aurinkoisen ajan jälkeen, sillä kuitenkin auringon pitäs taas paistaa heti ensi viikon alusta alkaen. Ljubljanasta ei hirveästi mielikuvia meillä kummallakaan ole, joten ihan jännityksellä odotetaan, mitä meillä on tulossa. Meidän reitti on viikoksi eteenpäin jo selvää, mutta viimeinen viikko onkin vielä auki. Mutta se ei ole vielä tämän hetken huoli ja mitä ikinä tehäänkään, niin juna kuljettaa.

Ei muuta kuin hyvää juhannusta kaikille, olkaa kiltisti ja toivottavasti tekin saatte nauttia keskikesän lämmöstä!

lukemat taululla Udinesta tiivistää oleellisen

ciao aina niin ihana Italia, oli mukavaa!

Huiputusta Sveitsissä ja aurinkotanssia Italiassa

Ciao jälleen täältä Italiasta ja wifin vaikutuspiiristä! Yks viikko reiliä on jo ehtinyt vierähtää tässä ja viides maa menossa. Me eletään vähän ristiriitaisen epätoivoisia sekä toiveikkaita aikoja täällä, mutta ensin siitä yöjunailukuulumisia sekä vähän Zürichistä.

Elikä meillä lähti yöjuna Kölnistä (jonka rautiksen vieressä heti kohoaa tuomiokirkko - sika siisti, kantsii käydä kattoo jos mahollista ikinä!) Zürichiin 23.15. Maksettiin punkkavarauksesta muutamakymppi ylimääräistä ja matkan kuului kestää melkein 9h. Tai niin ja näin, kun tultiin syömästä niin tauluilla näkyi junan olevan myöhässä sen 25min. Lopulta juna tuli yli puoli tuntia myöhässä ja seisoi vielä vartin laiturilla syystä, jota edes konduktöörit eivät tienneet. Kaiken lisäks meidän hytti oli lukossa ja kävelin junan aikalailla päästä päähän eikä kukaan kolmesta konduktööristä suostunut tulemaan avaamaan ovea. Koska oltiin noustu aikasin aamulla ja meillä oli pitkä päivä takana, niin turhautuminen ja väsymys alkoi painaa pahasti päälle. Lähellä oli ettei lattialle ois käyny makaa, mutta aika kalliiks se ois tullu.

Lopulta sitten kuitenkin joku avas sen oven meille ja junakin pääs liikkeelle. Ainoa asia mitä jaksettiin tehä oli pestä naamat ja hampaat ja sit kömmittiinki meidän kapeisiin peteihin, minä niissä vaatteissa millä olin matkustanut sen päivän. Hytissä oli kuusi petiä mutta meidän lisäks sinne ei tullut muita kuin yks mies seuraavalta pysäkiltä. Ihan hyvä vaan, sillä tääkin mies hais tarpeeksi hieltä mutta sentään hiljaa osasi olla. Ite sain dormeihin tottuneena nukuttua melko hyvin vaikkakin herätessä väsynyt olinkin. Ei mitään luksusta, mutta eihän semmosta reililtä (aina) odotakaa.

tämmönen vaatimaton kirkko Kölnin aseman naapurissa. no big deal

fiilistelyä yöjunan jälkeen

Päästiin Zürichiin vain 20min aikataulua myöhemmin eikä mitään muita mutkia ollut tässä matkassa. Ei siis mikään täysin katastrofaalinen kokemus, mutta hintaan nähden aikalailla kallis, sillä periaatteessa se ei eronnut hostellin dormista millään lailla. Ainoa asia, miksi yöjunista ja makuupaikoista kannattaa maksaa, on juuri ajan säästö sekä mukavuus, jos ei pysty junan penkeillä nukkumaan.

Luojan kiitos me päästiin Mimmin tutulle punkkaamaan ja aamupalan, parin tunnin tirsojen ja pitkän suihkun jälkeen olo oli kuin uusi. Zürichiä ehittiin tutkia vielä samana päivänä ja erittäin viehättävä paikka tämäkin, mutta sekin näytti harmaan puolensa. Sateen vuoksi piti keskyttää kaupungin kiertely ja piiloutua kahvilaan wifin toivossa, jotta vois keksiä tekemistä sateesta huolimatta. Sekin kaupungissa oli huonoa, ettei se reilaajan lompakolle ole mikään kaikkein ystävällisin. Ihan ruuista lähtien kaikki oli muutaman euron kalliimpaa, mutta onneks säästettiin sitten asumisessa. Parissa päivässä oltiin aikalailla nähty keskusta ja sen lähiympäristöä, mutta hiljalleen pelkkä kävely alkoi puuduttamaan ja sään aiheuttama rajallisuus sievästi sanottuna ketuttamaan. Illalla urheilupubissa matsia kattoessa uhkailtiin, että etelästä aurinkoa haetaan - vaikka väkisin!

Zürich

Seuraavana päivänä aurinko vähän yritti pilkistää pilvien läpi ja kirkastaa kaupunkia

Mutta sitten koitti perjantai. Pilviverho rakoili ja päätettiin lähtee Rigi vuorelle. Matka keskustasta Arthgoldauhun kesti alle tunnin junalla ja hammasratajunalla saman verran huipulle. Ja voi mitkä näkymät meillä olikaan! Kaikkialla oli vihreää, rinteiltä kuului lehmien kellojen kilkatus, alhaalla oli kirkkaan värisiä järviä ja kauempana pilvien läpi kohosi lumihuippuset vuoret. Se oli maisema, mikä edustaa mun mielessä sveitsiä ja ihan muutaman kympin arvonen. Ja mentiin hyvään aikaan, sillä kun lähettiin kapuamaan alaspäin alkoi pilviä taas kertymään peittäen huipun. Hyvää jalkatreeniä oli kavuta alaspäin, mutta puolessa välissä otettiin suosiolla kondoli alas vuoren toiselle puolelle Weggisiin, josta taas otettiin laivakyyti Luzerniin. Ei paha paikka asua, kun vieressä on järvi ja sen ympäröi kauniit, korkeat vuoret. Zürich - ja Sveitsi yleisestikin - on kallis maa reilaajalle, mutta vuorien kauneus oli ehdottomasti kokemisen arvoinen ja hyvitti ne sadepäivät, jolloin epätoivo otti vallan.

upeissa puitteissa on helppo hymyillä

Luzern ja sen kuuluisa silta(?)

Lauantaina oli kuitenkin aika jatkaa matkaa kohti etelää. Jos reilillä ei ole varaa/aikaa pysähtyä Sveitsissä niin Alppien läpi junalla meneminen on kuitenkin kokemisen arvosta. Naama oli kiinni ikkunassa kun sai ihastella lähempää lumihuippuja ja niiden juuressa olevia järviä sekä kuohuvia koskia, pieniä alppikyliä unohtamatta. Pikku hiljaa maisema ja kylät alkoivat muuttumaan enemmän italialaiseksi ja muutamassa tunnissa oltiin jo Comolla. Meidän hostelli sijaitsee Menaggiossa, joka on n. 35km pohjoisemmassa järven länsirannalla. Rautatieasemalta saatiin otettua bussi ja lippu maksoi ainoastaan muutaman euron. Tuli lähes dejavumainen fiilis, kun bussi ajoi pikkukaupunkien kapeilla kaduilla ja koettiin läheltä piti -tilanteita ohittamisen suhteen. Näkymä järvelle oli huikea eikä se vieläkään täältä hostellin parvekkeelta ole yhtään huono.

Koska tää Menaggio on aika pieni kylä ja ehittiin illassa kierrellä koko keskusta läpi, päätettiin ottaa lautta toiselle rannalle ja vierailla Bellagiossa, joka on toinen aika iso turistipaikka Comolla. Bellagio on melko samantyylinen kuin Menaggio, mutta tietyllä tapaa tiiviimmässä paketissa ja ihania, kuvauksellisia kujia risteili enemmän. Käveltiin mukulakiviportaita niemen toiselle puolelle ja seikkailtiin enemmän asutusten parissa ja käytiin keskustassa ostamassa gelatot. Muutaman tunnin ehti hyvin käppäillä paikka läpi ja sit lähettiinkin takas omalle puolen järveä. Meidän iloks pilvet alkoivat oheta ja sinistäkin taivasta tuli näkyviin, jolloin paljastettiin mahdollisimman paljon ihoa auringolle. Päätettiin kans pidentää visiittiä täällä vielä yhellä yöllä, sillä huomenna pitäis olla oikeasti lämmintä ja silloin käydään järven toisella rannalla Varennassa, jossa todennäköisesti pötkötetään vain aurinkotuoleissa nauttimassa ja imemässä kaiken sen valoenergian, mitä on tarjolla.  

näkymä hostellin parvekkeelta on sateisella säälläkin aikas makee

Bellagio (huomatkaa oik. yläkulmassa sinistä taivasta!!)

Bellagion yks niistä kaikista upeista kaduista // kalastaja Menaggion rantakadulla iltahämärässä

Mutta niinkuin jo totesin, epätoivoa on ilmassa ja ollaan alettu turhautumaan nimenomaan tähän säähän. Perjantai ja tää päivä olivat ainoat päivät, jolloin ei satanut päivällä, mutta muuten on ollut melko harmaata ja koleaa. Onneksi joidenkin säätiedotusten mukaan Pohjois-Italiassa pitäis lämmetä enemmän ja kirkastua, sillä epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia ratkaisuja. Ollaankin päätetty että jos nyt ens viikolla ei aurinkoa ala kuulua niin me lähetään auringon perään. Kreikka ois ainakin varma paikka lämmölle vaikka vähän syrjässä onkin. Tää tarkoittais, että reitteihin ja aikatauluihin tulis muutoksia, mutta eipä se haittaa.

Se onkin reilin ihanuus, että on vapaa tekemään tämmösiä muutoksia ja menemään sen lämmön perään. Tajuttiin kans, että tärkeetä on valita vähän erilaisia kohteita eikä pelkästään esim. suurkaupunkeja, sillä siinä puutuu ennemmin tai myöhemmin jalat sekä elämänhalu. Tää viikko otetaan rennosti, ei mitään paineita ja nautitaan hyvästä ruuasta ja juomista. Ja se, missä me se tehään, on vielä auki, mutta elämä kuljettaa. Eipä tässä muuta, ehkä oon vuodattanut jo taas tarpeeks... Kuulumisiin ja hyvää alkavaa viikkoa vaan!

Menaggion rantakatu on kyllä söpö ja kävelemisen arvoinen

hymyä, kyllä sitä lämpöä vielä tulloo!

Amsterdamin kanaalit ja suklaanhimoisen Brugge

Päiviä täältä vähän harmaammasta Zürichistä! Menoa ja meininkiä on ollut ja kovalla vauhdilla ollaan puskettu eteenpäin. Aionkin jakaa tän tekstin kahteen osaan, jottei yhteen tekstiin tule liian paljoa juttua. Seuraavaan tekstiin tungen kokemukset (niin hyvässä että pahassa) ensimmäisestä yöjunasta, mutta ennen sitä vähän Amsterdamia sekä Bruggea.

Roomasta en viitsi hirveesti avautuu kun kerran se oli niin lyhyt visiitti. Ehdin kuitenkin näkemään mm. Colosseumin, ranskalaisten rakentamat Espanjalaiset portaat (ja vieläpä Italiaan), miljoonat kiinalaisturistit tukkimassa väylät ja oikeustalon sekä kävellä Corsoa, pitkää shoppailukatua pitkin. Vähän tuli espoolainen fiilinki kun kaikkialla oli menossa tietöitä tai muita korjaustöitä, mutta muuten ihana kaupunki. Se ei nyt vaa satu olemaan yhden päivän keikkapaikka vaan pitäs antaa muutama päivä aikaa.

Sunnuntaina sitten oli toistaseksi aika heittää hyvästit Italialle ja suunnata koneella Amsterdamiin. Kuin ihmeen kaupalla rinkkakin selvisi matkasta ja kentällä olikin vastassa Mimmi ja virallisen interrailin oli aika alkaa! Päästiinkin käyttämään meidän interrailpassia heti kun otettii juna keskustaan. Passin täyttäminen on yllättävän yksinkertaista, sillä mitään hirveän tarkkoja tietoja ei tarvinnut kirjata. Keskustassa hankittiin myös kaheks päiväks busseihin ja ratikoihin kelpaava lippu, joka oli tosi kätevä liikkuessa yöpymispaikan ja keskustan väliä sekä ihan keskustan sisäisissäkin matkoissa.

Meillä oli käytännössä puoltoista päivää aikaa tutustua damiin ja kyllä me ihan hyvin ehittiin nähäkin. Kyllä huomasi, että olin lähtenyt auringon lämmittämästä Italiasta ylemmäs Eurooppaan. Loputon rivi nättejä rivitaloja kanavan molemmin puolin ja sadat sillat loivat tietyn ilmeen kaupungille ja massiiviset kirkot olivat aivan talojen kyljissä olematta kuitenkaan ristiriidassa maiseman kanssa. Kaupungilla oli myös tuo tunnettu ominaistuoksu, joka leijaili coffee shoppien oviaukoista ja tarttui nenään aina ajoittain pysäkkien ja katujen kulmilla. Ei ollut joidenkin turistien kohdalla epäselvää, että juuri nää paikat oli se vetovoimaisin (ja ehkäpä ainoa) kohde koko kaupungissa. Kävelyn lisäks käytiin kanaaliajelulla, josta näki kyllä hyvin kaupunkia ja kuulokkeilla sai kuulla vähän historiaakin. Muuten ei esim. museoihin paneuduttu, Anne Frankin taloon oltais menty mutta kun puol4 pääsi ostamaan liput ovelta, oli jono sen verran pitkä ettei kehdattu jäädä seisoskelee loppuillaks siihen. Kävellen nähtiin kuitenkin hyvin, Mudeumpleinillä I amsterdam -kirjaimet ja huikeat museot ja kamerassa on varmaan sata melko samannäköistä kuvaa silloista.

Käytiin kävelemässä myös Punaisten lyhtyjen alueella ja oli jotenkin uskomatonta ja hieman surullistakin ajatella, että nää naiset seisoo päivät pitkät ikkunoissa ja ottavat vastaan lähes kenet tahansa kadulta. Damissa tää työ on kuitenkin ihan laillistettu ja fiilis kaduilla kulkiessa oli yllättävän seesteinen, joten pahaa makua ei siitäkään jäänyt suuhun. Seuraavalla kerralla sitten vähän enemmän ja kantsii muistaa, että tosiaan noihin "päävetonauloihin" kantsii etukäteen hankkia ne liput, ellei halua koko päivää niihin kuluttaa aikaa. Vaikutelma Amsterdamista oli siis hyvin rento kaupunki

musta on tullu ihan hattutyttö!

kaupungista löytyy parisataa siltaa ja tää oli erittäin yleinen näkymä damissa

Tiistaiaamuna aikasin suunnattiin sitten rautatieasemalle ja alotettiin ensimmäinen pitkä matkanteko junalla kohti Belgian Bruggea. Ensin mentiin vahingossa ykkösluokkaan istumaan, mutta ei tää kakkosluokkakaan paha ole. Pian ikkunan takana vilahteli hollantilaista  maaseutua ja ihan hymyilytti kun katteli lehmiä laiduntamassa isoilla pelloilla vesikanavien ympäröimänä. Aika pitkälle se maaseutu jatku eikä huomattukaan kun oltiin jo Belgian puolella. Meillä oli pari vaihtoa ja Gantissa hienosta spurtista huolimatta myöhästyttiin junasta, mutta onneks niitä menee ihan tiuhaan etenkin maan sisällä. Bruggessa ehittiin olla muutaman tunnin joka oli täysin sopiva sillä vanhan kaupungin keskusta ei nyt niin suuri ole. Katukuva muistutti jokseenkin Amsterdamia (ilman kanaaleita) kapeineen kävelykatuineen ja kaupungin ylle kohoavat kolme kirkkoa eivät tehneet sisältä päin suurta vaikutusta. Hienoja rakennuksia kyllä, mutta voisin sanoa paikan olleen tavanomainen vanha kaupunki. Toki jos siellä ois viihtynyt sen pari päivää ois voinut päästä syvemmälle, mutta suosittelen kuitenkin sitä päiväreissuksi.

Sen sain havaittua, mikä Belgiassa olikin oletettavaa, että kaupunki on suklaaholistin märkä uni: erilaisia suklaapuoteja löytyi joka kulmalta. Hintatasoltaan paikat olivat vaihtelevia, mutta kalleimmissa paikoissa oli yleensä taustalla tarina tai laatutakuu. Mukaan lähtikin pieni rasiallinen käsintehtyjä konvehteja, eihän sellasesta paikasta voi lähteä tyhjin käsin?

Tosiaan nyt ollaan Zürichiin päästy ja suunnittelemassa tulevia reittivalintoja. Seuraavassa tekstissä vähän tarkemmin asiasta, sillä voi olla että seuraava viikko onkin ihan erilainen kuin mitä oltiin mietitty. Seuraava osa tekstistä tulee vähän jälkikäteen ja sillon voikin olla uudet tuulet puhaltamassa. Nyt pitääkin vähän soveltaa täällä pilvisessä Sveitsissä, joten heido ja kuulumisiin!

Bruggekin näyttäyty meille pilvisenä ja sateisena

Buongiorno Italia! (Lähtölaskenta reilille)

Ciao! Ensimmäinen etappi onkin jo takana ja pala Toscanaa maisteltu viikon ajan. Olikin jo aika tulla palauttamaan mieleen nää mestat kun kerran edellisestä kerrasta on vierähtänyt 10 vuotta huihai. Tällä hetkellä ainakin elämä maistuu erittäin hyvältä ja kaivattu loma sen kun paranee vain päivä päivältä. Yritänki nyt tiivistää viikon kohokohdat ja Toscanan valoisat puolet sopivaan pakettiin.

Ensimmäiseksi vinkki vaan: älkää ikinä luulko, että auton vuokraaminen Rooman lentokentältä olisi nopeaa ja vaivatonta, vaikka vuokraus ja maksu oltaisiinkin hoidettu etukäteen. Meilläkin vasta parin tunnin jälkeen kolmas auto oli se, mitä halutiinkin, kun ensimmäinen auto ajoi ihan nenän edestä pois ja toinen auto olikin aivan liian pieni suuren seurueen ja sen matkatavaroiden kuljetukseen. Lopulta kuitenkin päästiin kuin päästiinkin lähtemään ja muutaman tunnin ajelun jälkeen saavuimme Toscanan Castiglion Fiorentinoon. Nätti kylä vuoren rinteellä näkyy meidän villan pihalta ja kirkon kellot kumahtalee aina välillä herättäen miettimään, paljonkos kello on ja itseasiassa mikäs päivä onkaan menossa. Eihän lomalla semmosiin pikkuseikkoihin tarvii takertua!(huomatkaa loman hehkutus, voin sanoa että tää jatkuu koko reissun ajan)

Paikalliseen ruokaan ja juomavalikoimaan ollaan tehty lähempää tuttavuutta aina maailman parhaasta panna cotasta grappaan. Vieläkin vähän ihmetyttää halvat hinnat, kun viinipullo voi maksaa kaupassa semmoset 4 euroa ja pizzasta kalleimmat ovat olleet enintään ehkä siinä 8 euron tietämillä. Pasta ei vielä oo keittänyt yli hiilaripöhöstä huolimatta, mutta muutaman illan jälkeen grappa maistu yhä pahemmalta. Viininmaistelussa opittiin tunnistamaan hyvä grappa huonosta ja voin sanoa, että ravintoloissa ei todellakaan sitä laadultaan parempaa (tai edes hyvää) yleensä tarjoilla. Välillä tilatessa kielimuuri nousee pystyyn, mutta monessa paikassa kyllä osataan englantia hyvin ja italialaisten kuuluisa suuripiirteinen elekieli on sekin suuntaa antavaa. Ja italiaakin on päästy harjottamaan, ei pöllömpää.

Täällä ykkösjuttu on kuitenkin nää maisemat ja paikat. Paljon vanhoja kaupunkeja, mm. Cortona ja Montepulciano, joiden muureilta näkyy aivan upeat maisemat alas laaksoon. Mukulakiviä,  kirkkoja, kapeita katuja joissa autolla ohittaminen on taitolaji sekä erilaisia ravintoloita ja kuppiloita, joiden tarjontaan ei olla petytty kertaakaan. Käytiin kattelemassa myös ihan kaupungin melskettä Arezzossa, mutta sielläkin lähinnä se vanha kaupunki tuli tutuksi. Hienoa oli myös kiertää läheinen järvi Lago Trasimeno. Mutkikkaiden eri kyliä halkovien reittivalintojen kautta päästiin vierailemaan Castiglion del Lagossa, jonka linnakkeesta oli aivan jumalattoman upea näkymä vivahteikkaalle järvelle ja sen ympärillä kohoaviin vuoriin. Ja voi kuinka olinkaan ikävöinyt näitä vuoria! Silmä ja mieli lepää tosiaan ja vaikka loppujen lopuksi kylät/kaupungit muistuttivat aikalailla toisiaan, oli jokaisessa paikassa eri tunnelma ja siksi kannattaakin panostaa liikkumiseen mielummin kuin jumahtaa yhteen paikkaan.

Ainoa asia, mihin ei oikein päästy sisälle, oli tää italialainen päivärytmi. Lähettiin villalta myöhään, lounas syötiin yleensä siinä siestan paikkeilla ja lounaan jälkeen ei oikein ollut muuta tekemistä kuin kierrellä, sillä siestan ajan kaupat ym olivat kiinni. Päivällinen toisaalta oli meillä todella aikasessa (=kahdeksan maissa illalla) mutta saatiinpahan palvelua nopeammin kun paikalliset tulivat vasta sillon, kun meillä oli jälkkärit menossa. Ei sekään nyt paha ollut, vaikkakin vähän outoa ehkä paikallisten silmissä.

Ei varmaan muuten tulis käytyä Toscanan maaseudulla ellei äiti ois hurahtanut tähän paikkaan. Suosittelisinkin kaikkia käymään ainakin kerran elämässä kokemassa Toscanan maaseudun vanhoine kylineen. Tosin silloin pitää kestää naapurissa asuvan kukon rääkymistä se 10 tuntia putkeen, kunnes kukolla tulee yöunet vastaan (taikka siltä löytyy paikka perheen ruokapöydässä), mutta se kuuluu tähän pakettiin. Lentokenttärumbasta huolimatta auto on erittäin kätevä väline täällä, sillä niin pääsee hyvin liikkumaan laajemmalla auleella kun kylien välissä on helposti se 10-15km. Kyllä täällä rautatieasemakin löytyy, mutta auto on lopulta se kaikkein helpoin vaihtoehto.

Huomenna vielä vietetään päivä Roomassa ennen kuin se itse reili alkaa ja bondailen mun matkakaverin kanssa Amsterdamissa. Yritän päivitellä vähä useammin, mutta ei muuta kun nautinnollista viikonloppua ja kuulumisiin!

näkymä alas laaksoon  Castiglion Fiorentinosta

Cortonan katu ja meidän viikon juhlakalu (keskellä)

Lago Trasimeno

Next Mission: I N T E R R A I L 2 0 1 6

On taas aika herättää henkiin tää blogi! Nyt kun viime reissusta kotiuduttiin 5,5kk sitten on vuorossa lähteä tutustumaan vähän lähemmäs. Lauantaina ois ensin lähtö tasan 10 vuoden tauon jälkeen Italian Toscanaan, jossa vietetään viikko äidin viiskymppisiä (hui kamala) muutaman tutun kera. Sieltä ajaudutaan vikaks päväks Roomaan ja sit sunnuntaina 12.6. onkin lento sitten Amsterdamiin, missä bondaillaan mun matkakaverin kanssa ja alotetaan noin kuukauden reili. Tällä kertaa matkakumppanina ei olekaan Emmy, mikä on ehkä ihan kivaa vaihtelua (ei sillä, ettei hyvää matkaseuraa ois. väleissäkin satutaan viel olemaan), mutta tän tytsyn kanssa ollaan koettu niin monet seikkailut 19 vuoden tuntemisen aikana ettei mitään järkyttäviä ylläreitä oo varmastikaan tulossa. Käytiin tietenkin muutama tärkeä kysymys läpi, ettei matkalla tuu mitään suurempia ristiriitoja niiden asioiden suhteen. Kyseessähän on niinkin tärkeitä asioita kuin budjetti (hotelli vs hostelli, ruoka yms), mihin halutaan käyttää vähän enemmän rahaa ja milloin aikasintaan oon valmis nousemaan sängystä. Kantsii tosiaa nää ainaki käydä läpi ennen matkaa niin kaikki onnistuu valmistautumaan henkisesti oikein matkaa varten.

Idea interrailista tuli jo varmaan siinä 15 kesäsenä ja hassusti reissukaveriksi ensimmäisenä mielessä oli tää Mimmi, jonka kanssa nyt sitten päästäänki lähtemään. Reittiä ollaan pikku hiljaa hahmoteltu tää koko kevät, mutta muuten sen suurempia suunnitelmia ei olla tehty. Ollaan lähössä aika rennoin mielin, ja vaikka etapit onkin tiedossa, on pari päivää joustavuuteenkin ja muuttuviin mielihaluihin varattu. Pari viikkoa sitten vihdoin saatiin hankittuu noi kuukauden passit VR:ltä ja sillon koko reissu sai vähän todellisemman muotonsa. Oltiin mietitty kans sitä kuukauden passia 15 reilipäivällä, mutta onhan se kiva, ettei oikeesti tarvii miettii ja laskeskella tarkasti niitä päiviä vaan pystyy just muuttaa suunnitelmia jos tekeekin mieli kävästä jossain vähän pidemmän kaavan kautta. Lisäks eka yöpyminen Amsterdamista on varattu, mutta turhaa sitä enempää on vatvoa asioita. Go with the flow ja sitä rataa.

Siinä meidän suunniteltu reitti: 10 maata, johon sisältyy sekä yöjunia, päiväreissuja että pidempiä yöpymisiä. Lisäksi sitten vielä bussimatka Varsovasta Baltian läpi Tallinnaan ja sieltä meren yli koto Suomeen

Valehtelisin jos väittäisin, että kaikki tavarat matkaa varten ois jo katottuna ja pakattuna rinkkaan nätisti odottamaan lähtöä. Taitaa mennä aikalailla samalla tavalla kun viimeksi: aamulähdöstä huolimatta vikat tavarat löytävät rinkkaan vasta minuutteja ennen lähtöä. Oonhan mä jo jonkin verran (eilisestä lähtien) miettinyt, mitä vaatteita pitäis mukaan ottaa, mutta muuten kaikki meneekin aika rutiinilla. Syksyn reissulla sain niin monta kertaa pakata sen rinkan uudelleen ja uudelleen että meni lähes selkärankaan niiden tärkeimpien juttujen tarkistaminen. Enkä mä oo ollu täysin paikoillani keväälläkään: olihan tossa reissu Wieniin Emmyn kaa ausseissa tapamaamme Julian luo ja sitten myöhemmin vielä yksin kävin pyörähtämässä Lontoossa. Molemmat kaupungit oli aivan ihania ja etenkin Wien vei multa palan sydäntä ja rakastin Lontoossa sitä fiilistä, kun ympärillä on paljon ihmisiä ja menoa muttei tule kuitenkaan yhtään kiirehtimisen tunnetta. Lontoossa kävin testaamassa taas couchsurfingia yhen miehen luona, joka oli tosi innossaan näyttämässä mulle paikkoja ja ihan uusia juttuja (mm. virtuaalilasit)ja jolla oli sama unirytmi kun mulla eli edelleenkin kokemisen arvoista puuhaa. Ja Lontooseenha mä menin ensi sijaisesti kattomaan musikaalia ja voin suositella sitä kaikille, etenkin Oopperan kummitusta. Aivan. Huikeeta.

Oon mä eläny ihan normaalia arkeakin tän kaiken matkailuhössötyksen keskellä. Tottunu taas aamuvuoroihin heräämiseen ja pääsykokeetkin käväsin tekemässä toukokuun puolella. Arki pyörikin siinä töiden, treenien ja lukemisen ympärillä niin tiuhaan että välillä se rentoutuminen ja kavereiden kanssa viettämän ajan nauttiminen meinas unohtua ihan kokonaan. Voin siis ihan hyvällä omatunnolla sanoa, että tää muutaman viikon loma on ihan ansaittua ja tarvittua. Jännää kans on, että reilin aikana saadaan tietää pääsykokeiden tulokset eli kun reissusta taas kotiudutaan on myös tulevaisuuden suunnitelmat varmaan ottanu jo tietynlaisen suuntansa. Eli matkalta tulee taas ihan toisenlainen tyttö kun mitä sinne parin yön päästä lähtee.

Edessä on kyllä taas ihan uniikki seikkailu. Ei ehkä ihan niin budjettimatka kuin viime syksynä, mutta ainakin taas rikastutaan monin verroin enemmän muuten. Eipä tässä muuta sitten, seuraavat kuulumiset tuleekin sitten jo Italian auringon alta eli ei muuta kun ciao!

(Loppuun lähtöfiilistelyä parilla kuvalla Wienistä ja Lontoosta, edelleenkin suosittelen molempia kohteita!)

Kansalliskirjasto, Wien

Piccadilly Circus